Faron Pharmaceuticals on saanut EU:n komissiolta 6 miljoonaa euroa Traumakine-ohjelmalle, jonka tarkoituksena on kehittää ensimmäinen lääke akuutissa keuhkovammassa ilmenevän nestevuodon rajoittamiseen. Rahoitusta on myönnetty komission 7. puiteohjelmasta konsortiolle, jonka koordinaattorina toimii Faron ja muina jäseninä University College London sairaala (UCLH) Isosta-Britanniasta, Torinon yliopisto Italiasta sekä Turun yliopisto.

  • Rahoituspäätös on merkittävä tuen osoitus Traumakine-ohjelmalle erittäin kilpailluissa Euroopan komission hauissa, toteaa ohjelman koordinaattori ja Faronin toimitusjohtaja Markku Jalkanen.
  • Vaikka rahoitus kattaa vain osan koko ohjelman kehityskuluista, se on osoitus Euroopan komission halusta tukea uuden lääkkeen kehittämistä hengenvaarallisen keuhkovaurion hoitoon, jatkaa Jalkanen.

Akuutin keuhkovamman yhteydessä tapahtuva nestevuoto johtaa nopeasti hengityskapasiteetin alentumiseen, eikä sitä kyetä tällä hetkellä rajoittamaan farmakologisin keinoin. Faronin kehittämä FP-1201 -lääkehoito vähentää nestevuotoa sekä siihen usein liittyvää tulehdusreaktion laajentumista. Faronin suorittamassa avoimessa faasi I/II kokeessa Isossa-Britanniassa hoidettujen potilaiden kuolleisuus oli vain neljännes vastaavien potilaiden normaalikuolleisuudesta.

Nyt saadulla rahoituksella edesautetaan FP-1201 -lääkekehityksen viimeistä vaihetta, jonka jälkeen voidaan hakea Euroopan laajuista myyntilupaa. Faasi III - tutkimukseen tulee osallistumaan yli sadan eurooppalaisen sairaalan tehohoitoyksiköitä.

Virustaudit voivat lisätä potilaiden määrää

Akuutti keuhkovamma (ALI) ja sen pitkittynyt, hapenpuutteeseen johtava vakavampi muoto (ARDS) saavat tyypillisesti alkunsa keuhkoinfektiosta, verenmyrkytyksestä tai suuresta kudosvauriosta, esimerkiksi vakavan onnettomuuden seurauksena. Vaikka tehohoito on vuosikymmenien aikana merkittävästi parantanut ALI/ARDS -potilaiden selviämistä, vieläkin noin kolmannes potilaista kuolee keuhkojen kaasunvaihtokyvyn pettäessä.

Hoitoon ei ole farmakologisesti hyväksyttyä lääkettä Euroopassa tai USA:ssa. Normaalivuosina ALI/ARDS -potilaita on Euroopassa, USA:ssa ja Japanissa vajaat puoli miljoonaa, mutta paha keuhkoihin hakeutuva virustauti, kuten influenssa,
voi nostaa potilaiden määrää merkittävästi.

 pdfLataa lehdistötiedote PDF